Ekokampaamo

Ekokampaamopalveluissa käytämme 100% luonnon omia raaka-aineita. Meiltä myös luonnon hiustenhoitotuotteet ja kosmetiikka.
VARAA AIKASI

Savihoito

Savella on puhdistavia, antiseptisiä ja rauhoittavia ominaisuuksia. Savihoidot sopivat hyvin esim. rasvoittuvalle, ärtyneelle tai hilseilevälle hiuspohjalle. Savi myös kuorii kevyesti hiuspohjaa, jolloin hiustupen ravinnonsaanti paranee ja hiusten kasvu edistyy.  Käytössämme on mm. rhassoul-,valko- ja vihreää savea. 

Ennen ensimmäistä kasvivärjäystä ja siirryttäessä luonnonkosmetiikan pariin suositellaan savi- tai merileväpuhdistusta, sillä ne poistavat tehokkaasti muotoilutuote- ja kemikaalijäämiä hiuksista. Yhdistettynä nämä hoidot intialaiseen päähierontaan saadaan voimakkaampi, kokonaisvaltaisempi puhdistus aikaan.

Merilevähoito (karrageeni)

Merilevähoito on kosteuttavampi vaihtoehto, joka sopii hyvin luonnonkiharalle ja kuivalle hiukselle. Se myös kirkastaa hieman vaaleiden hiusten väriä. Hiuksista tulee pehmeät, kiiltävät ja ilmavat. Merilevä poistaa tehokkaasti raskasmetalleja, ja onkin suositeltavaa tehdä tämä hoito lääkekuurien ja rokotusten jälkeen. Voidaan tehdä myös amalgaamisaneerauksen yhteydessä tehtäväksi tukihoidoksi.

Kasvivärit

Kasviväreillä värjääminen on ekologinen ja hellävarainen vaihtoehto synteettisille hiusväreille. Ne eivät sisällä voimakkaita kemikaaleja, jolloin ne sopivat myös tavanomaisille hiusväreille allergisoituneille. Kasvivärit sekoitetaan käyttäen hennaa (Lawsonia inermis), indigoa (Indigofera tinctoria) tai cassiaa (Cassia obovata/Cassia auriculeta). Jokainen väri on yksilöllinen, lopputulokseen vaikuttaa mm. hiusten oma väri, värjäyshistoria ja hiuslaatu. Kasviväreillä ei voi vaalentaa hiusta, mutta omiin, luonnonvaaleisiin hiuksiin on mahdollista saada kirkastusta. 

Voimakkaat tummennukset vaativat yleensä useamman värjäyksen. Harmaisiin hiuksiin saadaan kuultavaa peittävyyttä. Kasviväri on kestoväri, joka kiinnittyy hiuksen pintaan. Tyvikasvuraja on kuitenkin pehmeämpi kuin synteettisessä kestovärissä. Kasviväreillä tulee luonnollinen, elävä väri joka samalla hoitaa tehokkaasti hiuksia ja hiuspohjaa. Kasviväreihin varataan aikaa hieman normaalia enemmän pidemmän vaikutusajan takia. Kasvivärit ovat yksi suosituimmista palveluista ekokampaamossa.

Kasvivärisarjat joita käytössä Ekopharma, Khadi ja Radico.

Energialeikkaus

Energialeikkaus on rentouttava, puhdistava ja energisoiva hiustenleikkaus. Leikkaus aloitetaan intialaisella päähieronnalla. Leikkaustekniikassa vältetään jyrkkiä kulmia ja siinä otetaan huomioon omat kasvusuunnat ja pyörteet. Energialeikkausta voi ajatella eräänlaisena ”hoitoleikkauksena”. Kesto ekokampaamossa noin 90min.

Intialainen päähieronta

Intialainen päähieronta on vuosituhansia vanha hoitomuoto, joka perustuu Ayurvedaan. Alkuperäisessä päähieronnassa käsiteltiin vain päätä ja hiuksia, mutta intialainen fysioterapeutti, refleksologi Narendra Mehta kehitti länsimaihin hieronnan, jossa käsitellään myös stressialttiit hartiat, niska, olkavarret ja kasvot. ”Stressipesu” vaikuttaakin sekä fyysisellä, psyykkisellä että emotionaalisella tasolla. Intialainen päähieronta on samalla rentouttava ja virkistävä hoito, joka vapauttaa verenkiertoa hoidettavilla alueilla. Lisääntynyt verenkierto hiuspohjassa parantaa hiustupen ravinnonsaantia ja vaikuttaa siten hiusten hyvinvointiin.

Muita hyödyllisiä vaikutuksia:

• helpottaa lihasjännityksiä
• poistaa kuona-aineita
• vähentää stressiä
• vapauttaa energiaa
• parantaa keskittymiskykyä
• auttaa päänsärkyyn/migreeniin
• parantaa unen laatua

Hieronta tehdään istualtaan vaatteet päällä joko öljyillä tai ilman. Käytettävät öljyt ovat kasviperäisiä, luomulaatuisia esim. jojoba-, manteli-, oliivi-, rypsi- tai kookosöljyjä. Öljyillä on paljon parantavia ja hoitavia vaikutuksia ja ne sisältävät hyviä rasvahappoja, vitamiineja ja mineraaleja.

Intialaista päähierontaa ei suositella tehtäväksi:

• flunssan aikana
• syöpä (akuutti)
• aivoverenkierron häiriö
• epilepsia

Hieronta kestää n. 30-45 min, hiusten pesun ja kevyen kuivauksen kanssa aikaa varataan n. 1-1h 15 min. Hoidon jälkeen on hyvä juoda tavallista runsaammin vettä. Hieronnan jälkeen olo on rentoutunut ja ajatukset kirkkaat. Yhden hoitokerran vaikutukset voivat kestää jopa 2 vrk

VARAA AIKA NETISSÄ TAI SOITTAMALLA
NETTIAJANVARAUS
044 015 0440
(Uusikatu)
Hair-Eka Uusikatu
Uusikatu 16
 90150 OULU

 08 311 4525 
044 015 0440
uusikatu@haireka.fi 

Avoinna: 
Ma-Pe 7-19.30
La sopimuksen mukaan
Hair-Eka Paljetie
Paljetie 4, II-kerros 
Joutsensillan K-Supermarketin toisessa kerroksessa 
90150 OULU 

08 370 091 
044 337 0091 
paljetie@haireka.fi 

Avoinna: 
Ma-Pe 7-19.30 
La 7-15 (kesä lauantait suljettu, avoinna sovittaessa)
Seuraa meitä somessa!
NETTIAJANVARAUS
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram